Sisäinen yrittäjyys. Tuo upea määritelmä, johon on kiteytetty kaikki täydellisen työntekijän ominaisuudet yhdistettynä vanhaan kunnon talkoohenkeen. Jokaisesta organisaatiosta löytyy varmasti yksi tai useampia tällaisia henkilöitä, jotka jäävät vapaaehtoisesti ja innolla ylitöihin, tekevät aina vähän ekstraa, esittävät omia ajatuksia, toimivat itseohjautuvasti, joustavat ja taipuvat mihin vain, tinkivät omasta ajasta ja eduista. Aivan mahtavaa.
Ovatko ne, jotka lähtevät tasan kello neljä hakemaan lapsia päivähoidosta ja tekevät vain sen mitä pyydetään, esittävät ajatuksensa pyydettäessä (ja elävät työn ohessa muutakin elämää), huonoja työntekijöitä?
Asiassa on monia puolia: innovatiivisessa pikkufirmassa ei kuvaamani perheellinen välttämättä pärjäisi. Hän kun ei pysty loputtomasti joustamaan ja venymään esimerkiksi rahan tai ajan suhteen.
Entäpä tällainen ns. sisäinen yrittäjä vaikkapa armeijassa? Kesken loppusodan: "Ajattelin, että voisimme vaihteeksi hyökätä toisesta suunnasta..." Tai leikkaussalissa: "En ole kyllä koskaan ennen tehnyt tätä operaatiota, mutta haluan kehittyä, joten kokeilen mielelläni..."
Työntekijän näkökulmasta jaksan ihmetellä sitä lopuntonta vaadetta joustosta. Se on kuin käänteinen provisiopalkkaus: jos teet vain sen mikä työnkuvaasi kuuluu, saat juuri ja juuri sen mikä sinulle kuuluu ja jos et suoriudu, jää bonukset saamatta. Niinpä niin, vanha kunnon talkootyöhän on vastikkeetonta.
Ei, tässä ei viimekädessä edes puhuta rahasta. Jos halutaan vaalia talkooHENKEÄ, tulee ilmapiirin olla sille suotuisa. Se ei voi perustua vaateeseen, vaan siihen että jokainen näkee työnsä vaikutuksen yhteiseen hyvään ja haluaa toimia sen hyväksi. Mikä on teidän organisaation "yhteinen hyvä"? Onko se johtajan / omistajan tilipussi vai innostava työskentelyilmapiiri?
Työ - toiset tekee sitä henkensä pitimiksi, toiset henkensä edestä. Onko se ikuista tasapainoilua omien haaveiden ja työelämän vaatimusten ristipaineessa? Tämä ja muita hyviä kysymyksiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti