Eräs ystäväni suunnitteli ihan aikuisiällä alkavansa isona prinsessaksi. Työtehtävinä olisi mm. hymyily, ihmisten kanssa juttelu ja hyvän mielen tuonti. Työpaikkana voisi olla esim. vanhainkoti. Ei siis mitenkään huono ajatus, eikä niin kaukaa haettua kuin äkkiseltään kuulostaisi.
Ennen vanhaan ammatit olivat yksinkertaisia: leipuri, lääkäri, poliisi, opettaja, kauppias ym. ym. Heidän työnsä näkyi ja sitä pääsi näkemään. Tuolloin oli varmaan helppo lastenkin päättää, mikä haluaa isona olla.
Sitten tapahtui jotain ja tuli samalla kauhea puutos pikkupomoista. Käännettiin tittelit englanniksi ja jos vähänkään työhön liittyi jotain liukuhihnahommia vaativampaa, voitiin perään laittaa "manager". Siivooja ei ole siivooja (oishan se noloa), vaan siistijä tai jopa palveluvastaava.
Liekö tämän "uudistuksen" peruja vai jokin suuri salaliitto, mutta samalla kun tittelit hämärtyivät, alkoi ilmeisesti hämärtyä myös työnkuvat - eikä suinkaan pelkästään ulkopuolisten silmissä.
Sivooja on hyvä esimerkki, joten käytetään sitä: Siivoojan työ ei siis ole enää siivoamista, vaan asiakaspalvelua. Näin saadaan ilmeisesti työ kuulostamaan näennäisesti mielekkäämmältä ja ehkäpä asiakkaastakin on mukavampi asioida palveluvastaavan kuin siivoojan kanssa. Sinänsä asiakkaan tarve ei kuitenkaan ole muuttunut miksikään: hän haluaa edelleen ostaa laadukasta ja ammattitaitoista siivousta. Palveluvastaavalle voidaan kuitenkin kätevästi lykätä muutakin sälää, kuten asiakaspalvelutehtävät (vaatii ainaista puhelimeenvastaamista ja epäkäytännöllisiä työvaatteita sekä lukemattomia epämääräisiä pikkunakkihommia), resursointia (omien työtehtävien lisäksi pitää huolehtia että muilla on hommia ja he tietävät mitä tehdä....siis täh? kuka on johtaja?) ja suunnittelua sekä raportointia (teet siis pian puljun kaikki hommat)... Vielä kun ehtisi johonkin väliin siivota...
Tästä seuraa se, että kustannukset nousevat, kun hommaa ei saadakaan tällä porukalla pyöritettyä. Eipä tietenkään. Pelkästään siitä että johtajan hommia tekee useampi, seuraa se että sisäisiä palavereja on pidettävä tuhkatiheään. Kun Riitta resursoi Tiinan hommat, mutta Pentti on pomo, niin Riitan pitää vähän väliä raportoida Pentille Tiinan työtilanteesta. Soittoja tai palavereja odotellessa Pentti voi vaikka juoda kahvia ja lukea lehteä.
Ettei vain olisi käynyt niin, että johtajat ovat sittenkin onnistuneet päämäärässään tehdä itsestään tarpeettomia. Jos jokainen johtaa itseään, eikö silloin pitäisi olla melkoinen kermakerros kuorittavana resurssien säästämiseksi?
Työ - toiset tekee sitä henkensä pitimiksi, toiset henkensä edestä. Onko se ikuista tasapainoilua omien haaveiden ja työelämän vaatimusten ristipaineessa? Tämä ja muita hyviä kysymyksiä.
