Per...he

Sivusin edellisessä bloggauksessani sitä, voisiko äitinä kertyneet kokemukset näkyä CV:ssä. En sitä suositellut, koska yleensä ihmiset reagoivat sellaiseen negatiivisesti. Viimeaikoina olen kyllä nähnyt ilahduttavia poikkeuksiakin:

Edellisen kerran kun itse kävin työhaastattelussa, innostuin lapsistani puhuttaessa mainostamaan hyvää turvaverkostoani niin paljon, että rekrytoija jo rauhoitteli ja kertoi heidän olevan hyvin perhe-elämää ymmärtäviä. Ehkä oirehdin tuolloin kotiäitiyttä edeltävää työkokemustani miesvaltaisilta aloilta.

Uusimmassa Fakta-lehdessä (5/2012) oli kannessa otsikko "Maarit Toivanen-Koivisto: Uusperhe opetti johtamista". Jos kerran huippujohtajatkin käyttävät tätä korttia, niin sittenhän tässä on vielä toivoa.

Ehkä perhe-sanan voi siis pikkuhiljaa uskaltaa mainita muulloinkin kuin kahvitunnilla puhuttaessa kesälomasuunnitelmista...

Äidin CV ja ÄO

Flickr / busman

Onko joku joskus puhunut perhe- ja työelämästä samassa lauseessa? Ehkä se on ns. juhlapuheiden kestoaihe.

Omalla kohdallani ikuinen sisäinen taisteluni ura- ja perheäitiyden välillä äityy joskus ilmiriidaksi lukiessani superäideistä, jotka tekevät väitöskirjansa vauva kainalossa. Minulla taas sähköpostitkin karkaavat ennen aikojaan ja Facebookissa tykkään mistä sattuu, kun vauva "nukkuu" nätisti kainalossa tietokoneen ääressä. Nytkin pikkusormet kurottelevat näppäimistölle ja taitaa olla nälkäkiukkukin alkamassa...

Tuntia myöhemmin:


Nuorempi nukahti, mutta vanhempi vaikuttaisi olevan heräilemässä päiväuniltaan...

Paria päivää myöhemmin:

Nyt on hyvät mahdollisuudet saada tämä postaus valmiiksi keskeytyksettä, sillä sain äitienpäivälahjaksi omaa aikaa. En vaan enää yhtään muista mitä minun piti kirjoittaa...

Ennen muinoin vauvat roikkuivat hameenhelmoissa navettatöissä ja nykyään monet isätkin pitävät "lomaa" vauvan takia. Olen usein ihmetellyt ja miettinyt, mikä sen perheen ja työn yhteensovittamisessa on oikeasti vaikeaa. Tukiverkostot ovat tietysti muuttuneet. Enää ei lähitienoo kuhise auttamishaluisia (tai -velvollisia) sukulaisia, kuten ehkä ennen vanhaan.

Osasyy on varmasti myös monella tapaa muuttunut yhteiskunta ja sen jatkuva (ehkä näennäinenkin) muutos. Jos olisin IT-alalla, en varmaan olisi uskaltanut hankkia lapsia, kun monen vuoden jälkeen töihin palatessani tietokoneet olisivat ehtineet muuttua huoneen kokoisista miniläppäreihin ja koodauskielet vaihtua ceestä...no vähintään deehen. Miten siinä sitten perustelet olevasi alan guru?

Toisaalta osa tästä muutoksesta ja äitiysvapaalle asti ulottuvista työpaineista on vain harhaa, kuvitelmaa siitä, ettet voisi olla se sama näppäräsorminen, ahkera ja sinnikäs tyyppi vielä muutaman vuoden päästäkin, sillä edellytyksellä että organisointikykysi on parantunut entisestään ja omaat valmiudet myös moniajoon. En ehkä suosittele kuitenkaan perustelemaan työpaikkailmoituksessa vaadittavaa tarkkuutta napatyngänputsauskokemuksilla tms. Nämä esimerkit jääkööt työnantajan oman järjenkäytön ja mielikuvituksen varaan. Kysymys on ehkä enemmän siitä, että tavara ei aina pilaannu käyttämättömänä tai vanhetessaan - joskus voi olla päinvastoin.

Minulla on ainakin kova motivaatio takaisin työelämään, kun se aika tulee. Odotan jo nyt kieli pitkällä sitä, että voin keskittyä antaumuksella johonkin aivojenkäyttöä vaativaan tehtävään ilman, että korvissa kaikuu "äiti, äiti". Haluan kuitenkin uskoa, etten ole niin korvaamaton ettenkö voisi ihan rauhassa kökkiä muutaman vuoden täällä kotona ja lukea sähköposteja silloin kun ehtii ja jaksaa. Toisaalta ehkä naivistikin uskon olevani kuitenkin sen verran korvaamaton että työelämä tarvitsee minua vielä...

Miten perheen ja työelämän yhteensovittaminen onnistuu kohdallasi? Olisiko Suomessakin syytä ottaa käyttöön malli, jossa myös isä "pakotetaan" olemaan kotona?